BLOGIN UUS OSOITE

MORO!

Blogin uus osoite on:

http://www.lily.fi/blogit/hymyillen/


Vanhat postaukset on luettavissa täällä, mut uudet tullee sit tuonne. Tervetulloo! :)

joskus kaikki vielä muuttuu

  Heippa. :)

KUVA TÄÄLTÄ

    Joskus musta tuntuu, että oon vähän niinku laiva, joka yrittää seilata eteenpäin myrskyävällä merellä eikä näe rannalla loistavaa majakkaa. Välillä tuntuu, et aallot käy liian suuriksi, ettei eteenpäin pääse, vaikka kuinka yrittää. Matka tyssää kareille, ja kestää aikansa, että pääsee taas uudestaan matkaan.

  Mutta sellaista kai elämä on: ajelehtimista, pysähtymistä ja sitten taas jatkamista.

   Psyykkinen kipu satuttaa paljon enemmän ku fyysinen kipu. Se sisäinen tuska on nii voimakasta, ettei sitä kukaan toinen, joka ei oo masennusta kokenu, voi ymmärtää. Mä kestäisin kipua paljon paremmin, mutta tuota onttoa kipua, mikä sydämessä välillä asuu, ei jaksais.
  Viime päivät on ollu aika vaikeita, ja oon oikeesti saanu vakuutella ittelleni että kyllä tää tästä. Tällä kaikella, mitä just nyt oon käymässä läpi, on jokin tarkoitus. Tarkoitus, jota en vielä ymmärrä, mutta jonka joskus tuun varmasti ymmärtämään. Tämmönen tie on mulle annettu, se on käytävä läpi vaikka tekis mieli heittää hanskat tiskiin ja sanoa sille masennukselle, " okei, sä voitit, mä luovutan."

  Mutta kun luovuttaa ei saa, ei saa vaikka kuinka tekis mieli. Masennus on siinä pelottava sairaus, että aina sitä vastaan ei vaan jaksa tapella. Se yrittää lamannuttaa ihmisen, kuiskia korvaan, ettei millään oo enää väliä. Se yrittää uskotella, ettei elämässä oo enää mitään järkeä, koko elämä on vaan turhaa, pelkkää kärsimystä se on, ja pahaa oloa. Tuskaa ja kipua.

  Ei se elämä oikeasti oo sellasta. Se on ihanaa, iloista, aurinkoista ja onnellista. Kaikki se, mitä elämä meille tarjoaa, on otettava vastaan, mutta se vaatii rohkeutta. Ja luottamusta.
Joskus mua ärsytti, kun kaveri vaan hoki, että "kaikki mennee just niin ku on tarkoitettu, luotetaan siihen", mutta nyt mä oon ymmärtänyt, miten viisas ajatus tuo on. Ei ihmisen tartte huolehtia, loppujen lopuksi mitään ei tapahdu ilman tarkotusta. Kyllä meistä huolta pidetään. Sillon, kun on surullinen olo, mä muistutan itteeni siitä, miten onnellinen oon, ku oon uskomassa. Että mulla ei oo mitään hätää, kun kerta mulla on sydämessä se tärkein asia, usko. Se on mulle hirmu tärkeää, ja antaa voimaa, lohdutusta.

   Joskus mä oon vihanen ittelleni siitä, että tunnen tämmöstä surua ja kipua. Eihän mulla oo mitään syytä olla surullinen, mulla on kaikkea mitä ihminen elämässä tarttee. Perhe, ystäviä, rakkautta ja välittämistä. Multa ei puutu mitään. Jos oon surullinen, oon töykeä niille ihmisille, jotka välittää musta. Sanon ilkeesti niille, joita eniten rakastan, enkä anna niiden auttaa mua. Mä haluun kestää tämän yksin, vaikka tiiän, että suruja jakamalla omat kuormat kevenee. Mä en vaan halua, että joku, joka on mulle tärkee, joutuu kärsimään mun takia. Ehkä se vetäytyminen ja torjuminen on vaan mun yritys osoittaa, että mä välitän. Välitän jostakin niin paljon, etten halua antaa sille palasta minusta.

   Tästä postauksesta ei kyllä ollu tarkotus tulla tämmönen, näin henkilökohtainen ja arka. Mutta nuo sanat vaan jotenki tuli ulos musta, ilman, että niitä tartti etsiä tai miettiä... Jos mä oon oikein surullinen, helpottaa että kirjotan omia ajatuksia ylös, jaan ne ehkä jonkun toisen kanssa. Kirjoittaminen on mulle niin paljon helpompaa kuin puhuminen.
Ja oonhan mä ennenki teille siitä mun paniikista kertonu, joten ei tää mikään salaisuus oo. Masennus on semmone asia, josta pitäis puhua paljon avoimemmin, ilman pelkoa siitä, että joku pitää hulluna tai tuomitsee.

  Mä oon varma siitä, että tämä mun olo alkaa pikkuhiljaa helpottamaan, että mun polusta tulee kohta paljon keveämpi kulkea. Mä tiedän, että joskus myöhemmin mä voin olla onnellinenkin siitä, että mä oon kokenu tämän kaiken. Ehkä tämä masennus ja paniikki on mulle annettu siks, että mä kasvan ihmisenä ja opin näkemään elämää eri tavalla. Ei tää oo mulle mikään rangaistus, vaan yks elämänvaihe joka täytyy elää läpi. Tää on mulle matka, oppitunti ja eräänlainen siunauskin. Mä tiedän, että kun mä oon selvinny tästä, oon entistä vahvempi ihminen ja näen maailman paljon kauniinpana ja valoisampana kuin ennen. :)  Ehkä mä sitten oon oppinu puhumaan omista tunteista ja päästämään ihmisiä lähelle. Ja jos joskus mä päädyn auttamaan työkseni ihmisiä, jotka voi huonosti, tiiän miltä sydämessä asuva kipu tuntuu. Ja ehkä mä ymmärrän sitten niitä ihmisiä paremmin, osaan auttaa ja tukea.
  
   Että tämmöstä mielen päällä tänään. Huomenna on jo fiilis paljon paljon parempi, ja ylihuomenna vielä parempi! :)

tule jo kesä.

Heissan!

 

  Kesä on vissiin ihan oikeesti tulossa. Sen huomaa siitä, ettei tartte ulos mennessä takkia eikä korvia palele. Kesän tulon huomaa siitä, että vielä illallakin on valoisaa ja siitepöly kutittaa korvissa ja räkä valuu. ( mä oon taitava luomaan tämmösiä kauniita kuvitteellisia maisemia)

 

   Oltiin viikonloppuna kaverin mökillä. Mä niin haluun joskus semmosen punaisen mummonmökin, jonka ikkunapielet on valkoset, pihasaunan ja oman järven. Ja kauniita auringonlaskuja ja joutsenia kiitos! Sauna lämpes, ja ihailtiin löylyjen lomassa järvellä uiskentelevia joutsenia ja katseltiin niiden lentoa. Tuli ihan kesäfiilis.

 Käytiin myös kalassa ku halusin kalasoppaa, mut saalis vaan jäi vähä laihaksi. Matojen penkominen mullasta on ihan kivaa, mut vielä kivempaa ois ollu jos oltais saatu lohi :D Niitä varmasti uiskentelee ihan vilisemällä järvessä ja ongella ne saa varmasti ylös tuossa tuokiossa....

 

   Mökki ja netti ei vaan mahu samaan lauseeseen, siks mä luistin mun jo vuosikausia jatkuneesta perinteestä ja kuuntelin RADIOSTA suomipelit. Meillä oli kunnon kisakatsomo pystyssä, kone ja suomenliput vaan puuttu. Niitä suomenlippuja ois saanu kiuruveen maksimakasiinista kahdella eurolla, en vaan muistanu tunkee niitä ostoskärryihin kaiken sen limpparin ja karkin sekaan :D

Mulla on niin kova luotto Leijoniin, et lupasin ottaa talviturkin poies sitten KUN Suomi voittaa maailmanmestaruuden. Yleensä uskallan ottaa talviturkin pois ehkä elokuussa, oon maailman nössöin ku pelkään kylmää vettä yli kaiken.

 







Tulispa nyt se kesä!!! Loppukuu on melkosta hässäkkää, omat lakkiaiset, valmistujaisia, pääsykokeita ja sit yks kiva juttu mistä ehkä myöhemmin vähän lissää :)

  Vaikka mulla ei sen kummempia kesäsuunnitelmia oo, ootan kyllä kesää. Pampse lentää näillä näkymin Oxfordiin, eli Lontoon reissu mulla tiedossa kesällä! Helsingissäki vois käydä morottamassa tuttuja ja sit on muutamia häitä tiedossa :) Huippujuttu että kaverit alkaa mennä naimisiin, mä niin tykkään häistä!!!

 

 

miks aina vaan väsyttää?

 Huomenta!!! :)

   Onkohan mun biologinen kello alkanu tykyttää ku nykyään on niin hirveen vaikeeta nukkua yöllä? :D Mä oisin varmaa täysin valmis ottamaan äidinroolia, ei tunnu missään ne yövalvomiset ( tai no, tuntuu joo, seuraavana päivänä)...

  En tiiä mikä mua vaivaa, mut en oo pariin viikkoon nukkunu ainootakaan yötä kunnolla. Joko oon horroksessa ku joku siili ja herään vartin välein tarkistamaan kelloa, tai sit pötköttelen sängyllä ja tuijottelen kattoon silmät auki vaikka väsyttää aivan kaameesti. Hirveen hauskaa puuhaa öisin, ois oikeesti aika kiva nukkua. Nukkumatti ei vaan taida ajatella samoin eikä se vahingossakaan tuu tuu ripottelee sitä unihiekkaa.

   Iltasin ku yritän painaa pään tyynyyn, päähän iskeytyy heti noin miljoona ja sata ajatusta, ihan typeriäkin. Semmosia, mitä ei tosiaankaan jaksa miettiä kahdentoista aikaan. Yritäppä siinä sitten siirtyä höyhensaarille ko päässä vilisee ja olo on jotenki kauheen rauhaton ja levoton. :D
On vähän tylsää ootella sitä unta ja jääkaappikierrokset on tullu aika tutuiksi.

  Yöllä ku alkaa nyppimään se unettomuus, oon yrittäny vakuuttaa ittelleni et kyllä se uni jossaki vaiheessa tulee, viimeistään sillon ku on valvonu kymmenen yötä putkeen. Yritän uskotella ittelleni, et on hirveen hauskaa valvoa yöllä, tosi jännää ja mukavaa, ja että nukkuminen on ihan yliarvostettua sontaa. Oon yrittäny laskee lampaita mut jossai vaiheessa niiden pomppininen alkaa vaan ärsyttämään. Oon suunnitellu miljoona kertaa mun tulevan kartanon sisustuksen ja maailmanympärysmatkan. Oon keksiny nimet mun tuleville kahdellekymmenelle lapselle ja lapsenlapsille, kertaillu tilastotieteen kaavoja huonolla menestyksellä, yrittäny keksiä oikein pitkää iltarukousta ja lukenu isänmeidänjokaolettaivaassa monta kertaa.

   Kummasti alkaa uni maistumaan kun aamu tulee ja pitäis herätä. Oon yrittäny kääntää vuorokausirytmiä ja herätä pikkasen aikasemmin, mut ei onnistu. Ens kerralla piilotan kännykän sängyn alle etten vaan ylety painamaan torkkua. Aamut on semmosta ittensä kanssa tappelua ja turhautumista ja kofeiinin kittausta.

    Väsymys vaikuttaa koko mielialaan. Jos väsyttää, kaikki on kuusesta eikä mikään oo kivaa. Kaikki ärsyttää ja maailma on tyhmä ja elämä on surkeeta. Jos väsyttää, on hirmu vaikeeta keskittyä mihinkään joka vaatii vähänkään pään käyttämistä. Väsyneenä musta tulee kamala natsi ja kiukkunen ämmä, jonka kanssa on varmaan hirveen hauskaa keskustella :D
Se, ettei jaksa tehä mitään, mut silti on välillä vähän niinku pakko tehdä, on peestä sekin. Ois kivaa olla pirtee ku peipponen ja aikaansaava ihminen, joka jaksais pompata ylös heti kuuden aikaan.

  Täytyy varmaan viljellä hieman positiivista ajattelumallia tähän väliin, ettei mee tämä liian marinaksi. Musta on hirveen mukavaa että ei tartte kuluttaa aikaa nukkumiseen ja että yöllä voi ratkoa koko maailman ongelmat. Mä varmaan kohta ratkasen talouskriisit ja keksin jonkun mullistavan syöpähoidon.

 
  

yyy niinku yllätys

Heippa!

 

 Mun arki on tällä hetkellä koostunu joko tuhansista epäonnistuneista yrityksistä päntätä pääsykokeisiin tai isänmaallista virettä yllä pitäen Suomee kannustaen. Ei oikein oo ollu innostusta päntätä päähän varianssianalyyseja ja normaalijakaumaa ja binomitodennäköisyyskaavaa ( nyt mua oikeesti harmittaa, et nukuin sen matikan todennäköisyyskurssin). Jyväskylän valtio-opin materiaalia oon vähän vilkuillu ja arvatkaapas mitä se oikein sisältää!? :D FILOSOFIAA, sitä mitä vihaan ehkä maailman eniten...

 

  Mut on yks ihana juttu, mikä saa mut aina hirmu onnelliseksi ja iloiseksi: ihanat kaverit nimittäin!

 

    Pampse oli luvannu tarjota mun ikääntymisen ( joo, oon hirmu vanha...) kunniaksi pizzaa ja mähän en voi kieltäytyä ruuasta, haha :D Se raahas mut kämpille muka sillä verukkeella, että pittää oottaa unskia. Mut kaikki olikin suunnitellu mun selän takana mulle ihanat yllärisynttärit!!! :) Voi että ne on nähny mun takia vaivaa, ja voi että miten ihania ne on, et mulle tuommosta järjestää! Mä oon niin jörrikkä etten varmaan osannu niitä tarpeeksi kiittää, ei löytyny oikein sanoja sille fiilikselle just sillon. Olin vaan ihan sanaton ja suunnattoman iloinen ja onnellinen :)



 



 

 

 Pampsen kämpillä mua odotti kaverijoukon lisäksi KAKKU ja semmonen ihana kori, mistä löyty kaikkee kivaa ja vaaleenpunasta: vartaloemulsiota, hyväntuoksuista saippuaa, pari cd-levyä kaunista musiikkia, jalkavoidetta.... Niin, ja suklaata tottakai. Ja pieni kaunis kirjekuori, joka sisälsi lahjakortin kuumakivihierontaan!!!  Jepp, ihania ne mun kaverit on, aivan ylisulosia <3 

 

   Haha, mä sain synttärilahjaksi kummitädiltä laatikollisen suklaapatukoita ( varmaan tieteellistä tutkimusta varten: mikä niistä on paras) ja muutaman suklaalevyn. Eli syömistä on kyllä riittäny, mut ei oo yhtään haitannu :D Meinaa vaan hirvittää alanko joku päivä kieriä kuin pallo ko liikkuminen on jääny olemattomiin lääkärin käskystä vähäks aikaa.



 

 

 Ne ihanat oli väkertäny mulle kakun, joka oli älyttömän hyvää kaiken lisäksi. Ja lastannu pöydän täyteen herkkuja. Kyllä mulle kelpas ;)
( vinkki: pidä reetta tyytyväisenä = anna sille ruokaa)

ETSI KUVASTA KAKSOISLEUKA :DDD

  Mun haba pääsee oikeuksiinsa tuossa kuvassa. :D  Pampse oli askarrellu kaikilla taiteellisilla lahjoillaan tuommosen kauniin synttärihatun. Hellyyttävä, mut ei valitettavasti päätyny ihan arkikäyttöön :D mä en haluu et kaikki tietää et mulla on takana neljäsosa mun elämästä, oon niin vanha korppu!

  Mä taidan rakastaa yllätyksiä, positiivisia yllätyksiä nimittäin.

Las Palmas

Heippa!

 Palataanpa vielä niihin reissufiiliksiin. Oon muka ollu nii kiireinen etten oo ehtiny noita reissujuttuja tänne päivittää, ja muutenki ois noin miljoona juttua mistä haluaisin kirjoittaa teille! :)

   Ensinäkin, söin reissussa maailman parasta pizzaa maailman parhaassa ravintolassa. Kalpenee Suomesta saadut roiskeläpät aika lailla tuon pizzan rinnalla. Nam.
Ehkä mun pitäis alkaa isona ravintolakriitikoksi ku tykkään syömisestä ja siitä puhumisesta, haha :D

 

  Käytiin päiväseltään saaren pääkaupungissa Las Palmasissa. Olo oli ku ois päässy New Yorkiin, pilvenpiirtäjiä ( eikö siis korkeita kerrostaloja :D), ihmisvilinää, liikennettä. Ensisilmäyksellä jo sellainen paikka että rakastuin tulisesti! Siis siihen kaupunkiin, en niinkään miehiin. Tai no joo, ehkä ihan vähän, hekoheko.

 

  Meillä oli pieniä ongelmia ku ei tiedetty missä kohin pitäis hyppelehtiä bussista ulos. Aina joku meistä alko pohtia ääneen et missähän meidän pitäis jäädä, ollaanks me jo perillä ja sit toinen kumos epäilykset varmalla äänellä ja ilmoitti, et ootellaan nyt vielä hetki. :D Ihan hyvin me kuitenki selvittiin ja päästiin sinne mihin haluttiinkin. Bussissa meinas vähän alkaa naurattaa kun kateltiin niitä paikallisia ihmisiä: kaikki oli pukeutunu oikein lämpimästi farkkuihin ja pitkähihaisiin, ja me sitiä sitte pääteltiin että Palmasissa voi olla aika kylmä :D Eihän me oltu Inglesissä ajateltukkaan, et muualla voi tosiaan olla viileämpi. Pikkasen paleli niissä shortseissa, ei Palmasissa ollukkaan niin hillitön helle!

 

Las Palmas on sen verran iso paikka, ettei yks päivä riittäny alkuunkaan. Ehittiin vaan käyä shoppailemassa. Ois tarttenu toisen mokoman päivän että ois ehtiny ihailla ne pakolliset nähtävyydet ja kierrellä paikkaa.

  Meille sattu semmonen pilvinen ja vähän vilponen päivä, mutta siitä huolimatta Las Palmas oli kyllä kaunis kaupunki. Mä oikeestaan huokaisin jo helpotuksesta kun välillä näki taivaalla pilviä, oon kyllä melkonen turisti ku aurinko alkaa jo parin päivän päästä kyllästyttämään! :D

 Tuo torni tuossa alhaalla olevassa kuvassa on ihan niinku pilvenpiirtäjä.

  Mertsi ja Maria ei ollu niin innostuneita shoppailusta, mut mun silmät varmaan kiilsi ja säihky tuhannen metrin päähän ku näin ne kaikki kaupat. Mä vaan niin tykkään shoppailla!!! Jotenki mun päässä naksahtaa ja tuun ihan hulluksi ja raahaan sovituskoppeihin semmosiakin ryysyjä jotka tekee kotona seuraa käyttämättömille heräteostoksille. Ihan hyvä, ettei ehitty koluta kun yks kauppakeskus, mun tili ois muuten varmaan miljoona euroa miinuksella. Shoppailuun ois kyllä saanu kulutettua monta monituista päivää. Mä niin samaistun siihen himoshoppaajaan, mikään ei oo niin kivaa ku se, että saa raahata kymmentä ostoskassia olkapäällä! En mä mikään materialisti oo, haha :D

 



 No sen verran fiksu olin, etten ostanu noita aurinkolaseja... Vaikka äärimmäisen tyylikkäät ja omaperäiset ne olikin!

 
Shoppailun jälkeen suunnattiin Las Palmasin rannalle ihastelemaan jättimäisen isoja aaltoja. Niiden kokoa ei ehkä kuvista nää, mutta valtavia ne aallot oli! Istuin vaikka kuinka kauan siellä hiekalla ja tuijottelin aaltojen pauhunaa. Siihen ois voinu jäädä päiväksi, haaveilemaan ja ajattelemaan.

 

   Saatiin sit seuraksi yks paikallinen poika, ja kuljeskeltiin ja poristiin sen kanssa sitten loppupäivä. Kielet meni vähän solmuun, kun se ei osannu kovin hyvää englantia eikä me sitten espanjaa. Mut hauskaa oli ja elekielellä ja käsillä viittomisella saa melkein viestinsä perille :D Tsekattiin Las Palmasin skeittiparkki, mut ei ne siellä osannu tehä frontsideollieita. Tai emmä tiiä, en oo oikein perehtyny tuohon skeittaukseen eikä mulla oikeesti oo hajuakaan mikä se frontsideollie on. :D   

 Mä en kyllä muista sen pojan nimee, mut meillä oli kolmen tunnin lomaromanssi. :D  Se oli kyllä ihana tyyppi!  Käytiin kahvilla ja pelättiin Mertsin kanssa että ilkeet miehet on tunkenu kahviin tyrmäystippoja ja kohta me lojutaan tyrmättyinä jossakin missä ei haluttais lojua. Miks sitä aina pelkää pahinta?  Ihana paikka se Las Palmas, ehottomasti kannattaa kävästä siellä jos tuolla päin sattuu pyörimään!

    Matkustaminen on siinä mielessä tyhmää, että matkakuume sen kun kasvaa jokaisen reissun jälkeen! Oon täysin valmis muuttamaan Las Palmasiin, mut ehkä mun pitää hoitaa velvollisuudet täällä ensiksi :) Mä niin haluaisin takas tuonne, kauas täältä tutusta arjesta. Reissuissa ei ehi koskaan miettiä niitä vaikeita asioita, mitä täällä taas odottaa. Tuolla mulle tuli tunne, että ehkä mun tulevaisuus on sit jossain ulkomailla, mä tartten täysin uuden ympäristön että osaan päästää irti niistä vaikeista asioista. Tuolla elämä oli niin mukavaa, että oli koko ajan iloinen ja niin onnellinen. Kyllä elämä on täällä Suomessakin mukavaa, mutta jotenki pittää lähteä kauas pois, ettei ne vaikeet asiat seuraa perässä ü

puerto de Mogan

   Aika kivaa olla tämmönen kuivakan vaalea suomalainen, jonka iho muuttuu vaaleanpunaiseksi kun vähän saa aurinkoa. Mä haaveilin suurin piirtein täydellisestä rusketuksesta ja ajattelin, että se onnistuu parhaiten ku ei liikaa läträä aurinkorasvoilla. Eihän se aurinko nyt niin kuuma voi olla!
Surkee idea. Kahden päivän jälkeen mun iholla komeilu tummanpunainen sävy ja nenä loisti punasena ku kolmen viikon ryyppyputken jälkeen. :D  Mutta se siitä sitten...

   Yks päivä lähdettiin käymään pienessä kalastajakylässä Puerto de Moganissa. Sitä pientä kalastajakylää ei kyllä löydetty, vissiin kylät on täällä semmosia alueita joissa asuu vähemmän ku 10 000 ihmistä :D
   Mertsi fiksuna tyttönä ehotti, että mentäis Moganiin pyörällä. Onneksi ei lähetty. Matka ei nimittäin ollu mikään maailman lyhyin, ja tie kulki mutkitellen vuoristossa. Eli oisin kuollu jo ensimmäisessä ylämäessä, eikä alamäkiä ois uskaltanu laskea alas. Sen verran jyrkkiä ( nyt puhuu nössö-reetta) ne alamäet oli ja tiet mutkitteli kallionjyrkänteillä, että ei kiitos.

   Haha, jotenkin oli ihanaa, että sai olla ihan rauhassa ilman että kovinkaan moni tuli tekemään lähempää tuttavuutta. Playa del Inglesissa piti välillä tehdä taktisia pako-operaatioita ja väistelyliikkeitä, ettei ois tarttenu selittää kymmenettä kertaa ettei satu juuri nyt olemaan nälkäinen eikä se juhliminen oikein oo mun juttu.

  Maailman sulosin lattiamoppi!!! Jos kaupan lattiamopit on tuon karvaturrin trimmauksen seurausta lopetan siivoomisen kokonaan. Jotenki mua säälitti kyllä tuo ressukka, päivä oli hirmu lämmin ja tuon koiran niskassa on ainakin kymmenen kiloa karvaa! :D

 Löydettiin me sieltä Moganista se satamakin, eli aivan puppua se kalastajakylämainostus ei ollu. Meidän herkkä kahvinenät bongas heti aluksi kyltin, jossa luvattiin kakku ja kahvi kolmella eurolla, eikä meitä tarttenu sen enempää houkutella. Mä luulin, että kakku tarkottaa semmosta suklaista, epäterveellistä, kermavaahdossa kellivää herkkua, mutta tämä kakku olikin kuivapiirakan pala, jonne kahvilanpitäjä leikkas pari omenasiivua ( se oli syöny siitä omenasta puolet) ja pursotti kermavaahtoa. Lopuksi se aivasti tarjoilun päälle :D

  No ainakin kahvi oli hyvää. Ja tuo kakkukin oli ihan jees, kunhan vaan ei ajatellut liikaa.

  Tuo alla olevassa kuvassa oleva mekko oli kyllä niin löytö! Rakastuin heti tuohon yksinkertaisuuteen ja malliin. Vaikka oon joskus kyllä muistaakseni vannonu, etten ikinä laita pitsiä päälle missään muodossa, kuuluu se nyt mun suosikkeihin! Ehkä mä sittenkin oon naisellisempi ko oon luullu, mä oon aina eläny siinä uskossa että mussa virtaa enemmän testosteroinia ku painonnostajissa. Oon niin maskuliininen että välillä hävettää, hehhe.