varhaismummous

Heipähei!

Vanhuus on iskeny oikein rytinällä, aamusin pitää tuijottaa hetken aikaa peiliin ja varmistaa, ettei hiukset oo ihan yhtäkkiä muuttunu harmaiksi tai otta oo täynnä ryppyjä. Henkisesti oon ihan valmis dementiahoitokotiin, fyysisestikki pientä kolotusta on kyllä havaittavissa, mikä kyllä taitaa johtua rakkaan liikunnanopettajan rakastamista venyttelytuokioista ( venyttelyhän on ihan iisipiisiä semmoselle sporttimimmille, joka on viimeksi venytellyt ehkä kolme vuotta sitten, pakon eestä.) ja eilisestä hieman rankanpuolisesta kuntopiiristä. Rakastan koulun liikuntatunteja, siinä tuntee kyllä sen liikunnan riemun! :D Ja mikä onkaan parempaa kuin punasena puhkumisen harvinaisen kannustavan liikkaopen alaisuudessa? Tämän kärsimyksen voi suhteuttaa kertomalla inttiajan miljoonalla...

Mukavaa, että tuntee tuon urheilun vaikutukset kirjaimellisesti nahoissaan. Ne, missä pitäis olla jonkinlaisia lihaksia, ja joiden olemassaolosta en kuiteskaa oo varma, on niin jumissa että portaissa harppominen on kyllä melkoista tuskaa... :D Toivon, ettei osu kovin montaa etanaa matkan varrelle, kilpajuoksun häviäminen kotiloille ei varmaankaan oo kovin mieltäylentävää. Illalla kävin vetreyttämässä jumissa olevia paikkoja salilla. Nämä kanssatreenaajat tais järkyttyä syvästi, sen verran hurmaava näky olin kun kirmailin tuskanirvistys naamalla juoksumatolla ( nopeutta huimat 5km/h :D)

Mitäpä tässä muuta? Melkein vois kaivaa varaston pohjalta joulukoristeet esiin ja alkaa kiinnitellä tonttuja ikkunoihin. Nimittäin on hieman joulufiilis. Eilen sen joulumielen vallatessa pienen pääkoppani, keitettiin glögiä ja kaakota termariin ja vietettiin hieman ennenaikaisia pikkujouluja! Ja tottakai piti sen verran tunnelmoida, että tulitikkujenhankintaoperaation ( jee, mulle myydään jo tulitikkuja kysymättä papereita, askel kohti aikusuutta!) syttelin kynttilöitä ja löin joululauluja kuulumaan. :) Eikä, ei vielä saa puhua joulusta, muuten siihe ehtii kyllästyä!

Muttajoo. Jos mä sunnuntaina herään pirteenä kuin peipponen kaheksan aikaan jonkun äkillisen mielenhäiriön vallitessa, kaivan villalangat esiin ja alan kutomaan kirkkaankeltaista villasukkaa tulevalle lapsenlapselle, pitää varmaankin huolestua? Vanhuus ja rypyt, täältä tullaan!

Tässä vielä kuva mun uudesta tuttavuudesta. Eiks ookki symppis???
Laitan joskus lissää kuvia yheltä sunnuntaiaamuselta kuvausretkeltä, mutta nyt iskä henkäilee niskaan niin keskittymiskyky meinaa herpautua...