toipilaskivaa

Hellou!

Kuvat: Just Little Things Nää on niin ihania!!! Tämmösiä elämän pieniä ihania asioita :)


Eilisestä sairaalareissusta selvitty, ja melkein ollaan jo kunnossa. Liikkuminen vaan on vähä hitaampaa ku kilpikonnalla, mutta kunhan tuon jalan saa kuntoon, nii ei tartte enää raahautua käsivoimin kaikkialle. :D Mutta joo, en oo vieläkään oppinu nauttimaan tuosta toipilaana olemisesta, sais mun puolesta loppua jo nuo sairaalareissut, mutta ei, lisää on tulossa :D Näihin on ehkä pakko suhtautua huumorilla. Oon varmasti niin ihana potilas, ettei ne haluu päästää mua menemään:D
Mulla on siis perinnöllinen tauti, johon kuuluu eksostoosit eli luupiikit. Niitä eksostooseja kasvaa aina välillä luiden päähän, ja niitä sitten joudutaan poistamaan. Oon ollu aika monesti sairaalassa just ala-aste ja ylä-asteikäisenä. Enää noita eksostooseja ei pitäis kasvaa, kun kerta kasvuikä on loppunu ja kasvu jatkuu vaan leveyssuunnassa :D Tällä kertaa multa leikattiin polvi, eli ei mikään iso juttu kyseessä.

Hahahaa, mun lääkäri oli aivan ihana, se jo pelasti mut kauheelta itsesääliltä. Se sano et " sää oot kyllä niin mielenkiintoinen tapaus, että otan sut heti omaksi potilaaksi" " Ei niitä arpia tartte hävetä, niistä pitää olla YLPEÄ!!!" " Joo, pääset sä illaks kotiin nii ehit kattoo Suomi-Kanadan." " Paljonks haluut sairaslomaa?"

Tuntee sitä ittensä aika ainutlaatuiseksi ku rönöttää siinä leikkauspöydällä ja viis ihmistä parveilee ympärillä ja yrittää iskee puudutuspiikkia selkäytimeen. Sitte kuulla, että kuulun niihin 5 % ihmisistä, joilla ei se puudutus ala tehoamaan. Sitte sain hengitellä unikaasuja ja ottaa kivat pikku torkut :)
Heräsin siihen, että vinkaisin ääneen heräämössä, ja meni kyllä aika kauan tajuta missä oli ja saada pää selkeytyy.

Onneks polvi ei oo ollu missään vaiheessa ihan kamalan kipee. Joskus muistan ko oon ollu nii kipiä, ettei siinä paljo jaksa hymyillä ja ajatella positiivisesti. Jos siis kaikki energia menee sen kivun kans. Lueskelin siinä ku yritin saada päätä toimimaan vanhoja raportteja edellisiltä sairaalareissuilta, ja oli niitä kyllä vino pino. No ainaki sitä on kokenu jotain, mitä onneksi monet ihmiset ei tuu kokemaan missään elämänvaiheessa.

Ei auta surkutella sitä, että omalle kohalle on osunu tämmönen, vois olla paljonki pahempi juttu kyseessä. Pääsen sentään liikkumaan ja oon ihan terve. Eli en anna ittelleni lupaa vaipuu itsesääliin, vaikka kyllä nuo sairaalareissut aina ärsyttää ihan hirveesti. Mä vihaan sitä tunnetta, että oon avuton ja tartten apua. Ja oon niin jäärä, etten syö särkylääkkeitä vaikka oon kipee, tai anna kenenkään auttaa. Esimerkiksi sukan laittaminen jalkaan on tällä hetkellä vähä vaikeeta ku polvi ei taivu mihinkään suuntaan, mutta en varmasti anna kenenkään laittaa sitä jalkaan, vaan minä itte. :D

Että tämmöstä tänään, älkää ihmetelly vaikka vaikutan vähä kuolleelta ja kypsältä nää pari päivää :D
P.S Kommentit piristäis hurjasti.