keskiviikko 17. lokakuuta 2012

kirppuilua

Hellou.

  Matkustelu on sitten rankkaa, vaikka viime lauantaian suuntana olikin niinkin eksoottinen kaupunki kuin Luulaja. Ponkaisin ylös puol kuuden aikaan ja samalla ku yritin karistaa unihiekkoja silmistä, muistin, miten paljon vihaan aikasia herätyksiä. Musta tuntuu että oon sittenki karhu ja talviuniaika on pikapikaa lähestymässä. Oon onnistunu siinä rasvakerroksenkin kartuttamisessa... Älkää siis ihmetelkö jos tässä ensilumen tullessa kömmin pesään ja käännän kylkeä. Keväällä nähdään.
Kuva: Mamme



  Bussi starttas puol seiskalta, ja tunnelmasta sen verran, että ainakin huomas, että bussin märääenemmistön muodosti naiset: 6.30 ja bussissa jäätävä puheensorina ja kikatusta. Mä sentään oon niin maskuliininen, ettei nui aikasin aamulla aamubasson takia saa minkäänlaista puheeksi tulkittavaa kommunikointia aikaiseksi. Mut onneks bussissa on hirveen kivaa nukkua, vaikka takana istuvien keskustelu kävi aika mielenkiintoiseksi ( joo salakuuntelu on rumaa, mutta jakelin itekseni siinä hiljaista sympatiaa... Ois tehny mieli kertoo niille, et jooo kyllä elämä on joskus vähä vaikeeta, mut joskus se aurinkokin säteilee risukasaankin. En tiiä oisko ne arvostanu kovinkaan mun ystävällistä elettä...).

  Eka pysähyttiin Tornion abc:llä vähän jalottelemassa. Elämä ois miljoona kertaa helpompaa jos ois sattunu syntymään mieheksi, ei tarvis koskaan jonottaa vessaan. :D Luulajassa oltiin kymmenen maissa ja jonotettiin tunti tuiskussa ja tuulessa sisäänpääsyä kirpparille. Kirppari järjestettiin isossa hallissa, jonne oli tungettu melkein miljoona pöytää ja vielä enemmän ihmisiä. Ensimmäiset viis minuuttia sai tutkia pöytiä melko rauhassa, sitten väenpaljous alko vähä ahistaa. Tykkään kierrellä kirppareita, mut mulla ei oo semmosta nenää jolla vainuais kaikki hyvät löydöt. Asiaa vähän vaikeutti se, että kaikki myyjät puhu ruottia, joka ei oo se mun vahvin juttu. Löysin yhdestä pöydästä ihan hienot kengät ja luulin, et myyjä tykkää musta niin paljon, et se antaa alennusta. Se hoki et "trettioåtta" ja tajusin sit että se ei puhunu mistää alennuksesta vaan kengänkoosta. :D mut kengät siirty mun omistukseen, ei ne maksanu ku viiskyt kruunua. ( olo on melko rikas kun saa lompakon täyteen kahenkympin kruunun seteleitä...)  Löysin myös ihanan laukun, joka oikein tihkuu vanhaa aikaa. Just tommosta oon jo pitkään sivusilmällä vilkuillu, mutta eipä oo ennen sattunu kohalle. Oon jotenki nii rakastunu kaikkeen vanhaan ja nostalgiseen...



 Jaksettiin haistella pölyä ja vanhoja tavaroita huimat pari tuntia, sitten loppuaika  juotiin limsaa, ja ootettiin et bussi nakkais meijät Luulajan keskustaan. Ihasteltiin ihmisiä, ja bongailtiin hienoja tyylejä. Ruotsissa ihmiset on jotenkin niin tyylikkäitä, Suomessa melko vallitseva tyylisuuntaus näyttää olevan tuulipuku ja lenkkarit. :D  Kaupungilla vastaan käveli niin tyylikkäitä ihmisiä, et aloin kyllä vakavasti miettimään, että ois ihan kiva joskus näyttää hyvältä.
  Keskustasta löyty paljon kivoja kauppoja, mutta aikaa shoppailulle oli puolitoista tuntia. Juostiin kaupasta toiseen ja tehtiin varmasti shoppailijoiden nopeusennätys. Kotoutin Suomeen yhet farkut, hurjaa! Toivottavasti farkut vaan ei oo liian pienet, en jaksanu sovittaa niitä kun sovituskopeille oli pitkät jonot ja jotku vissiin aatteli asua siellä kopeissa. Kiitos vain teille ;)

  Vaikka ruotsalaiset on tyylikkäitä tyyppejä ( jee ruottalaismiehet, teillä on hienoja takkeja!), onneks sielläkin sataa vettä, hähhhähhää. Kastukaa kaikki tyylitietoiset!!!

  Luulejasta lähettiin takasin Haaparantaan ja kävästiin Ikealla mutka. Candy Worldissa oli pakko käyä täydentämässä karkkivarastoja ja Ikealta ostaa kynttilöitä ja tuikkuja pimeitä syysiltoja varten. Rynnättiin syömään Ikealle: en kycklingfile, tack! Hyvvää safkaa kyllä.

  Kotimatkalla bussi hajos hetkellisesti motarin reunaan, mut päästiin kuitenki onnellisesti kotiin asti. :)

 

 

3 kommenttia:

  1. wau mikä laukku! voisin lainata joskus :)))

    VastaaPoista
  2. Päivän naurut tuosta sun kengänkokojutusta! ;D Hyvä Reetta! Ja ai että mikä ihana laukku! Älä ihmettele jos se joskus häviää..
    -Jp

    VastaaPoista

Piristähhä mua!