haaveita vain.

Heippa ihanaiset!

Kuvat täältä

Nyt ku ulkona on pimiää ja tiet tursuaa loskasta, löydän itteni aina haaveilemasta. Väärään aikaan, oppimisen kannalta ois ihan hyvä jos en koulussa kovinkaa niitä pilvilinnoja rakentelis vaan keskittyisin olennaiseen. Mistä mä sitten oikein haaveilen?

Mie haaveilen siitä, että joskus hamassa tulevaisuudessa voin hörppiä cappucinoa ja ihastella Eiffelin tornia. Mielummin siis ihan paikan päällä Pariisissa, eikä virtuaalimaailmassa googlen kuvahakua selaillessa.

Minä toivon, että kaikki läheiset on tulevaisuudessa onnellisia. Niin kaikki ystävät kuin perhekki. Että kaikilla ois joku joka välittää, onnea elämä täynnä siis. Ja toivottavasti pääsen kavereiden häihin tyristämään onnenkyyneleitä :)

Sitte minä toivon, että ystävät pyssyy matkassa kaikki mutkat ja kivikot. Että ne ois kiskomassa mua oikeeseen suuntaan, jos itte kävelee harhaan. Että ois aina ainaki yks sellanen ystävä, jonka kans voi nauraa maha kippurassa, jutella aamuun asti tai itkee kaikki pikkuset maailmanloput vähän helpommiksi.

Että ystävyys säilyis vaikka välimatka oiski pitkä.

Että uskaltaisin toteuttaa ne hulluimmatkin haaveet.

Että en kattois asioita vaan yhdestä näkökulmasta...

Että voisin tehä jottain sen eteen, että maailma ois pikkasen parempi paikka.

Että osaisin elää hetkessä, enkä aina vaan yrittäis päästä pikakelauksella kurkkaamaan tulevaisuuteen.

Että osaisin elää ilman kummempia suunnitelmia.

Että me kaikki oltais samanarvoisia.

Ettei musta koskaan tuu aikuinen. Tai liian aikuinen.

Että mulla ois joskus semmonen työ, missä ei tartte olla kravaatti kiriällä ja otta rypyssä.

Että sateen jälkeen tulis aina aurinko.

Että elämä ois onnellista...

... Sitten vanhanakin.