torstai 2. helmikuuta 2012

"Olen liian fiksu antaakseni älyn nousta päähäni."

Heipä hei!


Kuva lainattu täältä

Mulla meinaa silmät luppasta pahemman kerran, oon tehny henkilökohtaisen paikallaan istumisen ennätyksen ja lukenu melkein koko illan historiaa. Nyt on pienet ja harvat aivosolut siis täynnä Suomen hissaa, sotajuttuja ja lex kallioita. Silleen ihan mielenkiintoisiakin, mutta mulla aina motivaatio lopahtaa, ku joku asia on pakollista. Kukas antais mulle jotain asennetsemppausta? :D ja kilo keskittymiskykyä ois myös ihan jees.

Mun on ollu hirveen vaikee keskittyä yhtään mihinkään. Paikoillaan istuminen tekee tiukkaa, ei koulussa niinkään, mutta kotona. Ku ois niin miljoonatsiljoona kivempaa asiaa ku opiskelu, ja vuorokaudessa tunteja rajallinen määrä. Tuntuu, että aikaa kyllä kuluu kaikkeen hyödyttömään, mutta mihinkään hyödylliseen ei oikein meinaa löytää aikaa. Tyypillistä.

Joskus ressaa ihan mielettömästi, varsinkaan ku omat tulevaisuudensuunnitelmat ei oo kovin selkeitä. Oon yrittäny enemmän hokemaan ittelleni, että "päivä kerrallaan", oon semmone että mietin kaikkea hirveesti etukäteen. Vaikka ei tarvis. Oon ihan huippu ressaa asioista, mistä ei tarvis ressata. Taidot on monet... ¨
Mutta ku ei vaan tiiä, minne sitä lähtee sitte lukion jälkeen. Ei niinku minkäänlaisia urasuunnitelmia siinnä silmien eessä, ajatukset oikkikseen hakemisesta jäi heti ko sain pääsykoekysymykset käteen. Ehkä se ei kuitenkaan oo se ala, mikä kiinnostais niin paljon, että jaksais sitä monta vuotta opiskella. Mun pitäis löytää just se mun juttu, joka kiinnostais, ja paljon!

No tulipa melkosen angstinen postaus. Kärsin vaan tämmösistä motivaationpuutostiloista, ihan välillä vaan :D

Mutta jes, yks ongelma ratkaistu! Nimittäin mekko vanhojen juhlaan hankittu!!! Se on kylläkin vähän isonpuoleinen, mutta jos en hengitä nii sitte se ei putoo päältä.

Pikkusisko: " Onks toi sun plogi? Mitä kaikkee sä sinne kirjotat? Kirjotaksä sinne minusta?"
Minä: " No joskus. Haluuksä sitte että mä kirjotan?"
Pikkusisko: " No hei, en mä haluu että koko maailma tietää musta..."


Moikkamoi, kivaa viikonlopun aloitusta! :)

1 kommentti:

Piristähhä mua!