pilkillä!

Morjensta!

Mä oon keksiny itelle uuden extremeharrastuksen, nimittäin pilkkimisen. Tiiättehän, semmonen vähän älyvapaa laji, jossa eka kävellään kilometri, juuaan kahvit, kairataan reikä, kiskotaan siimaa ylös alas ja ootellaan tarttuisko parikilonen hauki koukkuun. Sitte jos kala ei oo niin tyhmä, että uis suoraan siihen koukkuun, turhaudutaan, kävellään kymmenen metriä ja kairataan uus reikä. Sitten istahdetaan taas alas tyytyväisenä ja ootellaan kalasaalista tai mietitään kalavaleita sen varalle, jos ongessa on joku vika, eikä kala syö.

Ongelma numero 1 oli, että kairaaminen oliki taitolaji, eikä meillä ollu käytössä semmosta moottoroitua versioita. Jouduttiin siis ihan ruumiilliseen työhön...

pilkkimisessähän tärkeintä on se syvä euforia siellä keskellä aavaa merta.

Mun piti näyttää muille mallia, miten pilkitään ja sain kiskottua sieltä avannosta kalanrääpäleen. Painoo melkein kakskyt grammaa, ja tunnollisena bilsan oppilaana tunnistin kalan ahveneksi :D Jonkulainen luonnonystävätunto mulla heräs, meinas vähän säälittää se kala. Reppana. :(

Mulla ja iskällä ja pikkuveljellä oli käynnissä tiukka pilkkimiskisa. Tais päättyä loppujen lopuksi tasapeliin, meiti sai yhen ahvenen, iskä ahvenen ja kuhan ( hahaa, ihan varmasti se oli kuhanpoikanen eikä ahven!!!) ja Valtsu kans ahvenen. Ja oltiinhan me ylpeitä, siihen saakka ku yks ukko kerto, että se oli saanu about kuus kiloa ahvenia. Me saatiin sentään ehkä 100 grammaa. Alkuhan on sekin.

Reppana iskä, se meinas pyörtyä onnesta, kun vihdoin ja viimeinen pilkkitaitojen kartuttaminen toi sille kalan. Se on sen isoin saalis, mitä se on pilkillä saanu :D

Mutta meillä oli kivaa, eikä mua nyt yhtään enää ressaa nuo kirjotuksetkaan! Sai pään tyhjennettyä oikein sopivasti :)

Iskä lainas mulle sen karvalakkia, ettei mun korvat palellu. Mä lainasin sille mun pinkkejä reibaneja :D Että ihan sen karskia ja komeaa ulkomuotoo saa syyttää siitä, että meijän kalasaalis jäi loppujen lopuksi aika pieneksi.